Hae 100€-400€ pikalainaa!

Lainaa 500 - 10 000€

BIGBANK määräaikaistalletukset ja kulutusluotot

BIGBANK on määräaikaistalletuksiin ja kulutusluottoihin erikoistunut erikoisluottolaitos, jolla on toimintaa Suomen lisäksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Suomessa luotonantotoiminta alkoi vuoden 2010 alussa. Virolaisten Parvel Pruunsild ja Vahur Vollin omistama ja vuonna 1992 toimintansa aloittanut yritys on nykyään yksi toimialansa suurimmista toimijoista Baltian alueella pankkien ja leasingyhtiöiden rinnalla. BIGBANK palvelee sekä yrityksiä että yksityisiä asiakkaita. Laaja konttoriverkosto ja ajasta ja paikasta riippumattomat online- ja puhelinpalvelut takaavat palveluiden joustavuuden ja yksilöllisen palvelun.

Tunnuslukuja

Vuonna 2009 BIGBANK teki yhteensä 7,48 miljoonaa euroa voittoa. Vuoden 2010 kolmannen vuosineljänneksen lopussa tämän täysin virolaisella pääomalla toimivan yrityksen taseen loppusumma oli n. 199 miljoonaa euroa. Yritys työllisti 425 henkilöä 28 toimipisteessä, joista 10 sijaitsee Virossa ja sillä oli yli 108 000 aktiivista lainasopimusta. Virossa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi konsernilla on tytäryhtiö ja sivuliike Latviassa (perustettu 1996) sekä sivuliikkeet Liettuassa (2007) ja Suomessa (2009). Saksassa ja Itävallassa konserni on tarjonnut rajat ylittäviä rahoituspalveluita vuodesta 2009. Palveluiden luonteesta johtuen sillä ei ole näissä maissa vakituisia työntekijöitä eikä kiinteää toimipaikkaa. Konsernin velkakirjat on noteerattu Tukholman pörssissä.

BIGBANK lainat

BIGBANK tarjoaa luottoja nopeasti ja joustavasti ilman turhaa byrokratiaa asiakkaiden yksilölliset rahoitustarpeet ja elämäntilanne huomioiden. Lainahakemuksen voi jättää joko Internetissä tai yhtiön konttorissa ja siihen tulee hakijan henkilöllisyystodistus ja palkkatodistus, josta ilmenevät viimeisen kuuden kuukauden tulot. Aikaisempaa asiakkuutta BIGBANKissä ei vaadita ja rahat siirtyvät asiakkaan tilille nopeasti myönteisen luotonantopäätöksen jälkeen.

Lainan takaisinmaksuaika on asiakkaan valinnan mukaan 6 kk – 5 v ja summa 500– 10 000 euroa. Kuukausittaisen luoton takaisinmaksusta ja korosta koostuvan tasaerän suuruus määräytyy maksuajan ja lainasumman mukaan muutamasta kymmenestä eurosta pariin sataan euroon. Luotosta veloitettava sopimuspalkkio määräytyy lainasumman mukaan tilinhoitomaksun ollessa aina 5 e/kk. Kuukausittaisen maksun suuruuden voi tarkistaa yrityksen Internet-sivuilta osoitteesta www.bigbank.fi löytyvän taulukon mukaisesti.

Odottamattomien menojen yllättäessä yritys tarjoaa mahdollisuuden turvautua lyhennysvapaaseen, jolloin asiakas voi valintansa mukaisesti maksaa ainoastaan luoton korot tai pitää taukoa sekä luoton että korkojen takaisinmaksussa. Lyhennysvapaata on mahdollista saada kahdesti vuoden sisällä. Lainan voi myös milloin tahansa maksaa takaisin ennen erääntymistä. Omaa lainantarvetta ja luoton kustannuksia voi arvioida yrityksen sivuilta löytyvät laskurin avulla. Lainahakemus allekirjoitetaan joko BIGBANKIN konttorissa tai asiakkaan toivomassa postikonttorissa.

Lainaehdot

Lainaa voidaan myöntää vähintään 18-vuotiaalle Suomen kansalaiselle tai sellaiselle Suomessa vakituisesti asuvalle ulkomaalaiselle, jolla on oleskelulupa Suomessa. Alle 22-vuotias henkilö voi hakea korkeintaan 500 euroa lainaa ja 22– 26-vuotias 3500 euroa. Lainanhakijan nettotulojen tulee olla lainahakemusta edeltävinä kuukausina vähintään 1000 e/kk eikä lainanhakijalla saa olla maksuhäiriömerkintää. Lainan yläraja lasketaan hakijan tulojen ja menojen perusteella, joskin jokaisen hakijan elämäntilanne ja rahoitustarve arvioidaan erikseen. Lainaehtoihin on hyvä tutustua huolellisesti ennen lainahakemuksen lähettämistä käsittelyn nopeuttamiseksi ja mahdolliset lainan takaisinmaksuun liittyvät riskit kuten perheenlisäys ja työttömyys kartoittaa pitkän aikavälin maksukyvyn arvioimiseksi.

Lainakustannukset

Luoton kustannukset riippuvat valitusta maksuaikataulusta ja lainan suuruudesta. Korko on suuruudeltaan 9-14 % lainasummasta vuodessa. Korkoon lisätään asiakaskohtainen marginaali.
Lisäksi lainasummiin lisätään kertaluontoinen sopimuspalkkio ja kuukausittainen tilinhoitomaksu. Maksullisia palveluita ovat esimerkiksi lainan eräpäivän muuttaminen, maksuajan pidennys, sopimusehtojen muuttaminen ja vakuussopimuksen muuttaminen. Lainan saldotodistuksen ja muita todistuksia ja asiakirjojen jäljennöksiä saa lisämaksusta.